5 tähden asiakaskokemus Italiassa (vlog)

Kävin kesäloman lopuksi perheen kanssa Italiassa viikon lomalla. Matkavlogi löytyy alla (juttu jatkuu videon jälkeen).

Luciferin puristuksista Toscanan auringon alle

Pari päivää vietettiin Roomassa, joka kiehui 38 asteen helteen kourissa. Helleaalto on saanut osuvasti nimekseen Lucifer.

Paljoa ei pystynyt Roomassa tekemään kuin syömään jäätelöä. Kävelyretket vaihtui ilmastoituihin taksimatkoihin. Pikaisesti tsekattiin kuitenkin pakolliset: Colosseum, Pantheon, Piazza Venezia, Forum Roman, Basilica di San Clemente jne.

Trasteveressa, jossa asuntomme oli, törmäsimme vahingossa elokuvan kuvauksiin. Ajattelin, että tässä kuvataan jotain paikallista ponterosaa ja mietin, että tätä leffaa tuskin tulen näkemään.

Sitten joku paikallinen paljasti, että kyseessä olisi leffa kuuluisasta kidnappauksesta 70-luvulla. John Paul Getty III kidnapattiin ja hänen korvansa leikattiin ja lähetettiin lehtitaloon koska rikas isoisä ei suostunut maksamaan lunnaita.

Kämpillä pienen googlailun jälkeen hoksasin, että ohjaana näyttäisi olevan Ridley Scott (mm. Blade Runner, Alien) ja pääosissa mm. Kevin Spacey.

Eli saattoi olla, että tuli seistyä leffatähtien vieressä, sitä tietämättä. Tosin samasta aiheesta ollaan kuulemma tekemässä myös tv-sarjaa joten tiedä sitten kummasta oli kyse.

Aina Nälkä Rooma Trastevere

Trastevere, Rooma. Rekvisiitat valmiina.

Aina Nälkä, Trastevere, Rooma

Ehdin tovin ihmetellä seinässä näkyviä mainoksia, kunnes paljastui että nekin ovat osa lavasteita.

Aina Nälkä, Trastevere, Rooma

Näyttelijät valmiina kuvauksiin. Kevin Spaceyta ei näkynyt.

Jos suunnittelet matkaa Roomaan, tässä on kelpo blogi, mistä saimme hyviä vinkkejä: http://kukkulalta.com

Rooman jälkeen suuntana oli Toscanan ja Umbrian maaseutu, josta vuokrasimme huvilan.

Vastaanotto oli sydämellinen, huvila hulppea jättimäisellä uima-altaalla ja näkymät upeat Lago Trasimenon ylle. Kaikki oli kohdallaan: ilmastointi, lastensänky, -istuin, todella monipuolinen keittiö sekä pienet extrat kuten tervetuliaisviinit, suklaat, hedelmäkori ja mitä liene… tekivät kokemuksesta huikean.

Miksi AirBnB on alkanut ärsyttämään?

Sekä huvila, että Rooman asunto oli hommattu AirBnB:n kautta. Rooman kämppä oli kiva mutta vähän kliininen. Kuten moni muukin nykypäivänä.

Porukka on alkanut tekemään AirBnB:n kautta businessta ja tämä näkyy sekä hengettöminä ja kliinisinä vuokra-asuntoina sekä joidenkin lähteiden mukaan normaalin vuokramarkkinoiden vääristymänä hintojen kohotessa ja tarjonnan pienentyessä.

Toisin sanoen paikallisten asukkaiden on vaikeampi löytää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja koska omistajat laittavat kämpät AirBnB:n turisteille.

Nyt tuntuukin, että enää harvat AirBnB:stä löytämistäni kämpistä on oikeasti jonkun koti. Ja se on hieman harmi. Jos haluan vain paikan nukkua, menen hotelliin. AirBnb:ssä pitäisikin pystyä suodattamaan kämppiä sen mukaan, asuuko asunnossa todella joku.

Tämän lisäksi AirBnB:ssä on alkanut ärsyttämään hieman siloitellut arvostelut. Arvosteluja pitää lukea rivien väleistä, löytää pieniä vihjeitä, jotka paljastavat onko paikka oikeasti hyvä.

11 tähden asiakaskokemus

Kuuntelin kesällä Tim Ferrisin erinomaista podcastia, jossa puhutaan startupeista: The 10 Commandments of Startup Success with Reid Hoffman

Siinä kuullaan mm. AirBnB:n perustajaa Brian Cheskyä, joka kertoo heidän alkuajoista kun AirBnB:llä oli vasta muutamia käyttäjiä.

(tuo kohta jossa Chesky kertoo ”parista käyttäjästä jossain New Yorkissa” antoi lohtua kun mietin omia käyttäjämääriämme ja muistelen helmikuussa kuultua vittuilua asiakaskunnan pienuudestamme. Kaikki lähtee nollasta.)

Tuolloin he määrittelivät ns. 11 tähden asiakaskokemuksen, joka on eräänlainen ajatusharjoitelma tuote- tai palvelukehityksen avuksi.

Siinä hahmotellaan minkälainen palvelumme asiakaskokemus on 1, 2, 3 tähden ja aina 11 tähteen asti.

En käy sitä tässä tarkemmin läpi, vlogissa yllä löytyy kuvaus mutta kannattaa kuunnella tuo mainio podcast, siinä on paljon hyviä vinkkejä yrittäjille.

Joka tapauksessa tulen tekemään tiimimme kanssa tämän harjoituksen Onerva vanhus- ja vammaishoivan viestintäpalvelumme osalta. Eräänlaista palvelumuotoilua kait tämäkin.

Vuosi startup-yrittäjänä pian täynnä

Reilun viikon päästä olen ollut vuoden startup-yrittäjänä. Nyt on varmistunut, että hommaa jatketaan ainakin seuraava vuosi. Nyt vain vauhtia nostetaan ja pistetään ihan uusi vaihde päälle.

Teen blogiin ja vlogiin pian koosteen kuluneesta vuodesta ja avaan vähän tulevaa. Jos haluat, että käsittelen tuossa blogissa jotain tiettyä aihetta tai haluat kysyä jotain, laita viestiä joko tämän blogin kommentteihin tai maililla: ville.niemijarvi at gmail.com.


Jos et vielä seuraa meitä youtubessa niin korjaa tilanne ja käy tsekkaa Aina Nälkä Youtube-kanavamme täällä.

Ja tervetuloa tietenkin tutustumaan Onerva Omaisviestintäpalveluun vanhus- ja vammaishoivaan.

Loppuun vielä Italia-teemaan sopivan klassikkokappaleen paras ja ainoa oikea versio. Olkaa hyvä.

One thought on “5 tähden asiakaskokemus Italiassa (vlog)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *