Työpaikka helvetistä

Tuttava kertoi duunistaan.

  • Kellokorttiin pitää kirjata minuutin tarkkuudella tulemiset ja menemiset.
  • Jos tulee kipeäksi, työterveyshuoltoa ei suositella käytettäväksi vaan terveyskeskusta. Työterveys on vain ”työperäisille” sairauksille.
  • Etäpäivää varten pitää anoa lupa esimieheltä, joka päivälle erikseen ja kertoa syy miksi haluaa pitää etäpäivän.

Niin ja palkka on tietenkin luokkaa nipinnapin minimin.

Mietin, että mikä ihmeen kehitysmaan-startup-hikipaja on kyseessä?

Vastaus: Kaupungin suurin työllistäjä. Kaupunki itse.

Pitääkö julkinen sektori työntekijöitään varkaina?

Nykyajan kellokortti eli työajanseurantasovellus on toki tärkeä, ihan jo työntekijän itsensä takia. Saadaan kirjattua kaikki tunnit ja työntekijä saa (toivottavasti) palkan myös ylitöistä.

Mutta työterveyshuollon evääminen tai ohjaaminen terveyskeskukseen kipeänä (omalla, palkattomalla ajalla tietenkin) kuulostaa aikamoiselta.

Saisin olla aika sadisti, jos sellaista joskus joltain vaatisin.

Mutta kaikista pahinta on kuntasektorin ja julkisen hallinnon tapa kohdella työntekijöitään ensisijaisesti epäluotettavina varkaina.

Sillä se, että työnantaja ei salli etätyön tekemistä vapaasti työntekijän omasta päätöksestä silloin kun työtehtävät sen sallii, on vain huonoa johtamista ja huonoa taloudenpitoa.

Se, että vaatii työntekijää tulemaan työpaikalle tiettynä kellonaikana, jos työtehtävä ei sitä vaadi, on osoitus epäluottamuksesta työntekijää kohtaan. Tai valtavaa epävarmuutta itseä kohtaan esimiehenä.

Jos joku oikeasti luulee, että työtehtävän voi hoitaa tehokkaasti vain ja ainoastaan paikassa X, kuulostaa se lähinnä taikauskoiselta sekopäältä.

Eikä etätyö mitään perusteluja tarvitse. Jos pyydät perustelua etätyölle, on se aivan sama kuin kysyisit perustelua miksi työntekijä haluaa levätä välillä. Tai syödä.

Pomo: Mihin sä olet menossa?

Työntekijä: Vessaan.

Pomo: Miksi?

2017 ei pitäisi joutua perustelemaan miksi etätyö on hyvä juttu mutta tässä syyt miksi minä teen etätöitä ja sallin ja rohkaisen kaikkia kollegoita myös siihen:

  • säästän työmatkan ajan ja voin käyttää sen perheen, liikunnan tai työn parissa (se on win-win-win)
  • pystyn keskittymään työhön paremmin kun talossa ei ole ketään
  • firma säästää vuokrassa kun neliöitä ei tarvita niin paljon
  • asiakkaani ovat kirjaimellisesti ympäri Suomea. Heittäisin hukkaan valtavasti aikaa ja rahaa jos menisin aina paikan päälle tekemään työn, jonka voin tehdä etänä.

Lisää etätyön hyötyjä löytyy vaikka täältä: http://www.etatyopaiva.fi/fi/faktaa

Linkin takaa löytyy myös etätyön haittoja. Huomatkaa, että yksikään niistä ei koske sitä, että työntekijä jättäisi työt tekemättä tai sluibailisi kotona krapuloissaan.

Hei ota yksi etätyöpäivä palkinnoksi

Joissain julkisen sektorin työpaikoilla saa tehdä yhden etätyöpäivän viikossa. Tämä antaa kuvan, että etätyö on palkinto.

Ethän sä silloin oikeasti töitä tee. Mut mee nyt kotia. Näin me näytetään työnantajana moderneilta. Mutta yhtään enempää et saa, joku roti sentään. Eihän kukaan oikeasti tee kotona töitä.

Ehkä tämä kertookin enemmän esimiehen tai työnantajan omasta asenteesta ja olettaa muiden toimivan kuten hän. Ehkä hän onkin se, joka tilanteen salliessa varastaisi?


Kuva: Uroš Jovičić on Unsplash

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *