Sijoittaja startupiin ulkomailta?

Olin Rostockissa terveyskonferenssissa ja törmäsin sveitsiläiseen startupiin, Komed Healthiin.

Heillä on melkolailla samanlainen viestintäpalvelu kuin meidän Onerva mutta he keskittyvät sairaalan sisäiseen viestintään hoitajilta toisille.

Me taas keskitytään vanhus- ja vammaishoivaan ja viestintä on hoitajien ja omaisten välillä (jatkossa kun lisäämme puheohjauksella toimivan digi-assistentin, asiakkaan rooli viestijänä nousee keskiöön).

Juteltiin rahoituksesta. Komed oli saanut muistaakseni noin 500 000 euron siemenrahoituksen. Sanoin, että me saatiin 100 000 euron rahoitus.

”Mutta eihän 100 000 € ole mikään siemenrahoitus, se on taskuraha”, naurahti sveitsiläiset.

Kerroin, että Suomessa on yleistä, että ensimmäinen rahoitus, jossa sijoittaja tulee mukaan, on usein muutaman kymppitonnin. Moni on hakenut sen 30k€ muutamalta enkelisijoittajalta, jotta saa siihen päälle Tekes Tempo -rahoituksen. Eli satanen on mielestäni Suomessa ensimmäisenä sijoituksena pre-revenue yritykselle ihan OK.

Sveitsiläiset naureskelivat hieman epäuskoisena. Tuli olo kuin olisi räsyisissä vaatteissa tullut Ladan kyydissä vähän parempien lasten kouluun arvosteltavaksi.

Mutta eivät sveitsiläiset pahaa tarkoittaneet, kunhan ihmettelivät. Ja eivät he väärässä olleet.

Suomessa sijoitukset ovat pieniä ja muutamalla kympillä ei tehdä ihmeitä

FiBAN:in (Suomen businessenkelisijoittajien verkosto) keskisijoitus (vai oliko se mediaani) on ymmärtääkseni jotain 20k paikkeilla ja monesti laitetaan tätä vähemmän. Meidän ensimmäinen suomalaiselta sijoittajilta tullut tarjous oli esimerkiksi 2 hlö * 10k€.

Tämä ei ole kritiikki suomalaisia enkelisijoittajia kohtaan. Hienoa, että heitä on, verkosto on aktiivinen ja helposti lähestyttävä. Mutta fakta taitaa olla, että rahaa on vähemmän ja sijoitukset ovat pienempiä kuin tovereilla esimerkiksi Sveitsissä.

Sivuhuomatuksena voin sanoa, että sillä 20k€ ei startup pääse kovin pitkälle. Käytät sen 3 kuukaudessa pelkästään palkkaamalla itselle yhden kokeneen devaajan, jos maksat (ei kukaan tietenkään maksa) markkinapalkan (esim. 5000e/kk on se sivukuluineen 7500e * 3kk = 22 500e). Tai sitten voit ostaa kuukauden koodaustyön hyvältä softafirmalta ja sama 20k menee siinä.

Tietenkin business enkeli voi tuoda (ja olisi suotavaa) mukanaan paljon muutakin kuin pelkkää rahaa. Eli verkostoa, kokemusta, osaamista.

On omissakin suunnitelmissa (erään FiBANin jäsenen rohkaisemana) käväistä siellä esittäytymässä. Jos ei muuta niin verkostoja rakentamassa.

Hae sijoitus ulkomailta mutta käytä rahat Suomessa

Mutta vaikka Sveitsissä rahaa irtoaisi helpommin, on kulutkin ihan toista. Kuulemma full stack -devaajan kuukausipalkka liikkuu 10k€ tietämille. En ole varma sisältääkö tämä kaikki lisäkulut, ymmärsin että ei.

Sama homma Piilaaksossa, Miljoonasijoitus on nopeasti käytetty jos kulurakenne palkkoineen, vuokrineen ja ostopalveluineen on tuplasti tai enemmänkin kalliimpi kuin Suomessa.

Ehkä hyvä taktiikka onkin pitää operaatiot (etenkin rahaa vievä) tuotekehitys Suomessa mutta hakea rahoitus ulkomailta.

Tovi sitten törmäsin jenkkisijoittajan LinkedIn päivitykseen, joka oli erikoistunut tähän taktiikkaan. Etsimään startupeja Euroopasta ja etenkin Pohjoismaista, joiden tuotteen hän voisi auttaa jenkkimarkkinoille, pitäen R&D:n Suomessa.

Myös pari seuraamaani terveysalan firmaa on hankkinut uusimman ison rahoituskierroksen ulkomailta ja pari rahoitusta suunnittelevaa sanoo suuntaavansa suoraan Suomen rajojen ulkopuolelle.

Esimerkkinä Klinik, joka julkaisi juuri 2,25 miljoonan euron rahoituksen, jossa pääsijoittaja tulee Portugalista.

Olin pari päivää sitten päättyneissä Upgraded Life Festareilla ja kuuntelin kun Nightingalen Teemu Suna ja Kaiku Healthin Lauri Sippola juttelivat rahoituksen keräämisestä.

Molemmat suuntasivat aikaisessa vaiheessa (kenties heti?) ulkomaille niin asiakkaiden kuin sijoittajan osalta.

Teemu Suna totesi paneelikeskustelussa, että etenkin suuria sijoituksia ja kokeneita neuvonantajia on vaikea löytää Suomesta.

Mutta mites meillä sitten Onervalla?

Meidän ensimmäinen sijoitus oli siis 100 000 euroa. Päätin, että sen nimi on nyt  ”pre-seed” sijoitus, jotta sveitsiläiset eivät pääse naljailemaan.

Tosin hieman pääsin laittamaan jauhoja heidän suuhun kun sanoin, että sijoitus meille tuli muuten Sveitsistä, heidän kotimaasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *