Sanomalehti Keskisuomalainen täytti tällä viikolla 150 vuotta. Onneksi olkoon!
Tämän kunniaksi ajattelin kertoa hassun sattumuksen liki 20 vuoden takaa. Eli tarina siitä kuinka sain järjestettyä Joonas Hytösen naaman Keskisuomalaisen etusivulle.
Hypätään vuoteen 2003.
Lehtiä lukeva besserwisser
Hieman taustaa. Luin sanomalehtiä jo alakouluikäisenä, siinä vaiheessa kun kaverit tapailivat Aku Ankkaa tai hihittelivät roskakatoksesta löytyneille pornolehtien kuville. Aviisi on tullut kotiin niin kauan kuin muistan. Hain lukion jälkeen jopa opiskelemaan journalistiikkaa mutta se on toinen juttu (en päässyt).
Suhtauduin sanomalehtiin vakavuudella ja juuri yliopistosta valmistuneena voimiensa tunnossa sitä saattoi joskus luulla tietävänsä miten maailma makaa. Se näkyi ajoittaisina palautekirjeinä toimitukseen.
Suuri lehtiuudistus – nuoriso halutaan sanomalehden pariin
Vuosituhannen alussa printtilehtien tilaajamäärät olivat jo laskussa ja alan kurimus näkyvissä. Sanomalehti Keskisuomalainen julkisti 2003 loppupuolella edessä olevan suuren uudistuksen.
Lehden kuvakoot tulevat kasvamaan ja lehden sisältöä lähdetään suuntaamaan enemmän nuorille kuluttajille.
Se kuulosti pahalta. Oletin äkkiseltään, että isommat kuvat tarkoittaa vähemmän asiasisältöä. Ja ”nuorisolle suunnattu” tarkoittaisi höttöisempää seiskapäivää osastoa, vakavien syvääluotaavien artikkeleiden kustannuksella. Sellaisten turhien julkkisten esiinmarssia.
Palautetta toimitukselle
Laitoin tomerana palautteen Keskisuomalaisen toimitukselle. Kohdistamatta sitä kenellekään toimittajalle erityisesti. Ihan vain avoimeen palauteboxiin. Esitin huolenaiheeni: suuret kuvakoot = vähemmän sisältöä ja nuorisolle suunnattu = turhia julkkiksia ja höttöistä sisältöä.
Toin esille, että edustan tuota kovasti kaivattua nuorta lukijakuntaa ja että haluan nimenomaan sitä vakavaa, syvääluotaavaa oikeaa journalismia.
Lopetin palautekirjeeni uhkaavaan sävyyn:
”Kun lehtiuudistuksenne vihdoin tapahtuu (2kk päästä), avaan Keskisuomalaisen ja jos näen jonkun Joonas Hytösen naaman kertomassa armeijakuulumisia, niin tervetuloa Hesari”
Joonas oli tuolloin juuri armeijassa ja tuli siinä äkkipikaistuksissa mieleen jonkinlaisena seiskapäivää julkkiksena jonka armeijakuulumisia en todellakaan olisi välttänyt nähdä.
Radiohiljaisuus kunnes suuri päivä koittaa
Sitten ei kuulunut mitään. Kukaan ei vastannut palautteeseen ja unohdin koko jutun.
Koitti uudistuksen julkaisupäivä. Lehti tuli kotiin. Avasin sen ja kukas olikaan etusivulla?
Joonas Hytönen armeijan harmaissa ihan koko sivun kokoisena juttuna. Saattoi olla ihan aukeama. Eikä mikään nykypäivän tabloidin aukeama vaan sellainen old school broadsheet.
Olin hämmentynyt ja iloinen samaan aikaan. Eikä siinä mitään. Yllätys oli suurempi kun menin sähköpostille. Siellä oli viesti Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Risto Pynnöseltä. Se alkoi jotakuinkin näin:
”Ville, olet tainnut tilata tänä aamuna Hesarin”
Varapäätoimittaja käyttää aikaansa olennaisuuksiin
Risto ripitti siinä sähköpostissa tietämätöntä asiakasta ja kertoi miten isommat kuvat ja julkkisten elämän avaaminen lukijoille on oikeasti hyvä asia ja hyvää journalismia. Tai jotain sinne päin.
Mutta kaikkein hassuinta oli ajatella sitä tilannetta 2kk takaperin. Palautteeni oli saapunut toimistoon. Jostain syystä se oli eksynyt varapäätoimittajan näytölle. Ja hän oli tuohtunut siitä niin paljon, että vastineen sijaan hän komensi jonkun poloisen toimittajan ja valokuvaajan Vekaranjärvelle talvipakkasilla haastattelemaan Joonas Hytöstä.
Hän käytti toimituksen rahaa, valtavasti kalliita palsamillimetrejä ja omaa valtaansa, jotta voisi näpäyttää parikymppistä vastavalmistunutta viisastelijaa. Ja maksavaa asiakasta.
Ensiksi otin sen vittuiluna. Sitten ajattelin, että eihän tämän suurempaa huomionosoitusta ole. Ja jos omalla toiminnalla voin vaikuttaa millainen on yhden maan suurimman sanomalehden aukeama niin onhan sekin saavutus.
Pidin siis sanani Ristolle ja siitä alkoi Hesarin tilaaminen.
