austin-d-38476

Startup jahtaa selkääntaputuksia mutta myynti on ainoa millä on väliä

Startupimme Onerva valittiin mukaan Kasvu Openin Future Wellbeing and Health Kasvupolulle. Todella hieno olla mukana. Tein hakemusta varten ihan oman videopläjäyksen, joka oli varmasti valinnan tae (kirjoitus jatkuu videon jälkeen) Ohjelmalta haetaan ennen kaikkea apua kansainvälistymisessä ja siihen liittyvässä skaalautuvan liiketoimintamallin viilaamisessa. Näennäinen kiirehtiminen vie huomion olennaisesta Meillä on monta rautaa tulessa saman teeman ympärillä. Kuopiossa[…]

Likainen Tusina

Likainen Tusina

Likainen Tusina (1967) on sotaelokuvien huippuja. Lee Marvin, Charles Bronson, John Cassavetes…  Oman aikansa äijien tähtisikermä siis. Leffassa joukko kuolemaantuomittuja vankeja saa mahdottomalta kuulostavan itsemurhatehtävän. Kun vaihtoehtona on kuolemantuomio tai pakkotyö, voi hyvinkin lähteä taistelemaan natseja vastaan Ranskaan. Jos selviää hengissä, on palkkiona armahdus. Likainen tusina tuli mieleen kun pohdin startup-yritykseen uuden väen rekrytoimista.

tanner-larson-298283

Suuria läpimurtotuotteita edeltää suuret yhteiskunnalliset muutokset

Aika usein kun jokin tuote tai palvelu lyö itsensä globaalisti läpi ja ”disruptoi” jonkin toimialan, on taustalla jokin suurempi ilmiö tai muutos yhteiskunnassa. Muutos voi olla esimerkiksi: ihmisen käyttäytymisen muutos (esim. terveyteen panostaminen) muutos lainsäädännössä (esim. sähkömyynnin vapauttaminen kilpailulle) muutos kulttuurissa ja yhteiskunnan rakenteissa (esim. väestön ikääntyminen)

Eri medianäkyvyyden muodot Aina Nälkä

15 minuuttia julkisuudessa

Onerva viestintäpalvelumme vanhus- ja vammaishoivaan on saanut nyt alkutalven aikana kivasti palstatilaa perinteisessä mediassa. Markkinoinnissahan puhutaan kolminaisuudesta: Maksettu media (paid media): esimerkiksi lehti- tai FB-mainos Omistettu media (owned media): omat kanavat, blogit, www-sivut, sisältömarkkinointi Ansaittu media (earned media): lehtiartikkelit, 3. osapuolen tekemät jutut ja maininnat Tämän lisäksi joskus näkee neljännen kategorian: sosiaalinen/jaettu media eli se[…]

mauro-mora-85112

Kun vuorokauden tunnit ei riitä

”Tunnit ei vuorokaudessa riitä.” Tuleva asiakas totesi eilen kun yritin buukata palaveria. Sain hetkelliset pakit. Palaverin siirron jonnekin tulevaisuuteen. Meidän orastava suhde alkoi reilu kuukausi sitten kun pidettiin hyvä palaveri ja käsillä oli useitakin eri vaihtoehtoja tehdä yhteistyötä. Kyseessä on iso toimija ja tietenkin ajattelin, että nyt tässä on tie auki taivasta myöten. Vaikka nyt tulikin hetkellisesti pakit[…]

Saksa pala palalta Aina Nälkä

Saksa pala palalta – markkinakartoituksella eteenpäin?

Osallistuin pari viikkoa takaperin lyhyeen seminaariin Saksan valloituksesta. Aihe kiinnostaa koska ensi vuonna Onerva-startupimme agendalla on 1-2 kohdemaan markkinakartoitus kansainvälistymistä varten. Saksa tai laajemmin DACH-maat eli Saksa, Itävalta ja Sveitsi ovat kiinnostuksen kohteena paristakin syystä mutta käydään niitä läpi myöhemmin.

olli_rundgren_ville_niemijarvi_5092

Naama Hesarissa

Meni ihan itseltä ohi mutta yrityksestämme, Onerva Hoivaviestinnästä, oli juttu lehdessä. Tällä kertaa Hesarissa 8.12 löytyneessä Digi-liitteessä. Löydät koko liitteen täältä (katso aukeama s. 8-9) ja ehkä helpommin vielä tästä. Mukana kuvassa on Olli Rundgren, Psyon Gamesin toimari ja yrittäjä, jota haastattelin jokunen viikko takaperin. Tsekkaa haastattelu täältä. Ja koko jutunhan tarjosi Jyväskylän Yritystehdas, jonka[…]

Soneran Spotify kampanja huijaustako

3 casea digitalisaatiosta, asiakaskokemuksesta ja miten se menee pieleen

Kerron seuraavaksi kolme tapausta parilta viime päivältä miten digitaalinen asiakaskokemus menee pieleen ja miten sen voisi tehdä paremmin. Nämä esimerkit pitävät sisällään seuraavat yritykset: Iceland Air (ja Finnair), Osuuspankki ja Sonera. En pidä mustamaalaamisesta ja koitan vähentää ruikuttamista. Siksi pointtina tässä onkin tarjota kehitysideoita, miten tehdä asiat paremmin. Ja nämä ovat sen kaliiberin putiikkeja, että brändi[…]